JackInTheGreen wrote:
Aika off topic

Aika vitun offtopic, mutta olkoon.
Sano nyt vielä, että luulet minusta, etten Metallicasta pitäisi? Voi voi voi. Ja tuosta avautumisesta, katso itse mitä vittua sieltä vääräleuastasi päästät toisiin topicceihin, aluksi luulin trolliksi mutta sitten tajusin, että arvostelukyvyn puutehan se vaan olikin.
Itse en ole tainnut tällä, tai muullakaan foorumilla Metallicaa dissata muun kuin Angörin takia. Mielestäni se on täysin oikeutettua. Makuasiahan tämäkin vähän tuppaa olemaan, mutta mistäs muusta sitä edes voisi väitellä.
Ja miten tuo kaupallisuuskin mukaan nyt yhtäkkiä tuli? Toki Maiden on kaupallista, näkeehän sen jo pelkästä krääsän määrästä, peleistä sun muista pelleilyistä. Eri asia on taasen se, että kuinka kaupalliseksi musiikki itsessään on suunnattu, mielestäni historian halkaiseva tuotanto on kaikkea muuta kuin yleisesti hyväksytty normien mukainen listapoppi jota ei tehdä rakkaudesta musiikkiin vaan tuottajan lompakkoa lihoittamaan.